Helsingin kaupungin Pihkapuiston ala-asteen koulu ja päiväkoti Kaunokki Malminkartanossa pysyivät käytössä kevääseen 2025 asti, vaikka rakennuksen vanhempi osa oli tullut käyttöikänsä päähän. Käytön turvasivat rakennuksen ylipaineistus ja Loopshoren jatkuva paine-ero- ja olosuhdeseuranta, jota kaupunki tilasi vaiheittain vuodesta 2021 alkaen.

Kaupungin arvion mukaan rakennuksen vanhempi osa oli huonokuntoinen ja tullut käyttöikänsä päähän. Perusparannus ja laajennus olivat suunnitteilla, mutta rakennustyöt alkaisivat vasta vuosien päästä. Kysymys oli, voiko nykyisiä tiloja käyttää turvallisesti siihen asti vai pitääkö koulun ja päiväkodin siirtyä väistötiloihin jo aiemmin.

Ylipaineistus ja jatkuva seuranta

Rakennus ylipaineistettiin. Kun sisätilojen paine on hieman ulkoilmaa korkeampi, ilma virtaa rakenteiden läpi ulospäin eikä rakenteista sisäilmaan. Paineistuksen toimivuus piti kuitenkin varmistaa koko ajan, sillä paine-ero vaihtelee tuulen, ulkolämpötilan ja ilmanvaihdon käytön mukaan.

Loopshore mittasi ulkovaipan yli vaikuttavaa paine-eroa kuudella paine-eroanturilla ja sisäolosuhteita kuudella Loop One -mittalaitteella. Mittaustieto siirtyi jatkuvasti ilmanlaatupalveluun, ja hälytysrajan ylittymisestä lähti ilmoitus. Asiantuntija kokosi tuloksista raportin kolme kertaa vuodessa. Raportissa otettiin kantaa sisäilman laatuun ja paineistuksen toimivuuteen.

Kaupunki kuvasi seurantaa hankintapäätöksessään uudenlaisen mittaustavan testaukseksi ja perusteli jatkotilauksia näin:

”Koska ensimmäisen vuoden mittaus osoittautui toimivaksi, tilattiin samalta toimittajalta myös seuraavien vuosien seurantamittaukset vaiheittain, jotta voitiin varmistaa tilojen käyttökelpoisuus suunnitteilla olevan perusparannus- ja laajennustyömaan alkamiseen asti.”

Väistötiloihin vasta työmaan alkaessa

Seuranta jatkui toukokuun 2025 loppuun. Koulu ja päiväkoti siirtyivät väistötiloihin kesällä 2025, ja rakennuksen vanhan osan purku alkoi heti sen jälkeen. Tilat olivat siis käytössä noin neljä vuotta seurannan alusta, eikä käyttäjiä tarvinnut siirtää väistötiloihin ennen kuin työmaa oli alkamassa.

Väistötilojen hinnasta antaa käsityksen kaupungin oma arvio: hankesuunnitelmassa Pihkapuiston koulun ja päiväkodin väistötilojen tilakustannukseksi arvioitiin enintään noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa.

”Loopshoren kanssa toteutettu paine-eroseuranta oli tarkkaa ja toimivaa. Jatkuva mittaus asiantuntijaraportein varmensi tekemiemme toimien vaikutuksia, eikä väistötiloihin tarvinnut siirtyä. Tämä toi merkittävää kustannussäästöä.”

Helsingin kaupunki, Kaupunkiympäristön toimiala, Tilat-palvelu
www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kun rakennuksen pitää kestää vielä muutama vuosi

Jatkuva paine-ero- ja olosuhdeseuranta sopii rakennukseen, jonka korjaus tai korvaava uudisrakennus on vasta suunnitteilla mutta jota pitää käyttää turvallisesti siihen asti. Mittaus näyttää, toimivatko käyttöä turvaavat toimenpiteet joka päivä eikä vain tarkastushetkellä, ja raportit antavat päätöksille perustan.

Kerromme mielellämme, miten seuranta sopisi teidän kohteeseenne.

Tutustu paine-eromittaukseen

Älä arvaa, mittaa.